
1. Untamon lempipuuhaa, ja sen kyllä huomaa. Ruoka on terveellistä ja herkkuja tulee hillitysti, vähemmän kuin muille kissoille. Tyyppi ravaa välillä niin, että se töminä kuuluu varmaan koko kerrostalon läpi. Silti se painaa varmaan saman verran yhteensä kuin Wimma ja Frans.
2. Facebookissa kiersi jo aikoja sitten haaste, jossa piti antaa muutamalle päivityksestä tykänneelle jotain itsetehtyä. Mitenhän se onkin niin, että haasteeseen lupautuessa idea tuntuu ihanalta ja ideoita riittää, mutta eihän sitä kuitenkaan saa mitään aikaiseksi.
Minä olen tehnyt tämän tuubihuivin silkkilangasta (no oli siinä jotain muutakin, jotain tylsää :) ). Loput odottavat inspiraatiohetkeä. Muistankohan enää edes kaikkia, keille lupauduin jotain tekemään?
3. Frans on könynyt jalkansa kanssa. On varonut jo viikon ajan hyppimistä. Nukkuu vain ja käy välillä syömässä, juomassa ja vessassa. On kuitenkin pirteännäköinen, viihtyy sylissä ja niin edelleen.
Lääkäri tuumasi, että parantuminen vie kaksi viikkoa. Toinen siis vielä edessä.
























