Kaikki aurinkoiset päivät ovat kuluneet kissojen kanssa pihalla. Untamoa vähän jännittää. Etenkin, jos pihalla tuulee tai Wimma saa villikohtauksia. Ja Wimmahan saa. Se käyttäytyy pihallamme kuin maailmanomistaja - säntäilee puihin, tassuttelee ylväänä kuin leijona ja on valmis puolustamaan jokaista koloa tunkeilijoilta. Silti se ei huomannut viikonloppuna, kun naapurin raitapantteri oli korkeintaan kahden metrin päässä siitä. Kukaan kolmesta kissastamme ei huomannut uteliasta vierasta. Harmillisesti en ehtinyt videoida kattia. Se tuntui olevan selvästi pöyristynyt, mitä nämä häntä puolta pienemmät viiksekkäät oikein olivat ja mitä ihmettä ne tekivät narujen nokassa.
Narut eivät muuten kisuja vaivaa. Ne alkavat kehrätä, kun naruniput otetaan esiin. Villapaidatkin sujahtavat näppärästi päälle kylmemmillä keleillä - etenkin Fransin päälle, sen kanssa kun ulkoilen kaikista eniten, sillä Frans sitä osaa eniten kaivata ja pyytää.
Frans ja Wimma myös tietävät, että jos ne jäävät jumiin narujensa kanssa, ihminen tulee kohta apuun. Untamo ei sen sijaan ole sitä tajunnut, vaan saa aina pienen kohtauksen, jos jotain ongelmia tulee. Kaikki kummallinen ja vaikkapa vieraat äänet saavat sen kiiruhtamaan kuin sokin vallassa ovelle. Vapautunein se on silloin, kun ihminen on ihan vieressä.
Frans voimistuu joka päivä! Ainoa ongelma näyttää enää olevan takajalkojen ja oikeastaan koko takapään surkastuneet lihakset, joita kuntoutetaan ulkoilemalla ja pienillä jumppahetkillä. Hyppääminen ylöspäin ei vielä onnistu, mutta tänään Frans otti jo juoksuaskelia. Se on myös huomattavasti aktiivisempi kuin esimerkiksi vielä kolme viikkoa sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti