keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Polkuanturat

Kuvien perusteella elämä on yhtä kissojen vilskettä. Ei sentään. Kamera kohdistuu vain mieluiten niihin. Ensi viikolla on talviloma. Sitten on aikaa ja intoa - etenkin loppuviikosta, kun suuntaamme miehen kanssa Tukholmaan.

Pinkki vatsa

 

Tuota rymyämistä voisi katsoa vaikka kuinka kauan. Frans ja Untamo painivat yleensä pitkään ja hartaasti.
Untamo on mielellään selätettynä, pinkki vatsa esillä.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Sottiainen

Untamo osaa näyttää näinkin puhtoiselta, vaikka todellisuudessa sen leuan alus on koko ajan kuivuneest ruuasta karhea, polkuanturoiden sivustat ovat ruskeassa möhnässä, silmät vähän rähmäiset ja korvat limaiset. Lisäksi massussa on ruskeita likatahroja aina välillä.

torstai 12. tammikuuta 2012

Ensi viikolla




























Käväisen ensi viikolla Helsingissä. Yksin matkustaminen jännittää. Ensin pitää autoilla reipas sata kilometriä ja sen jälkeen hypätä lentokoneeseen. Ehkä selviän?
Onneksi perillä odottaa kaikkea kivaa. Näen esimerkiksi ihanan kaverin, jonka olen nähnyt viimeksi monta vuotta sitten.

U & W





























Untamolla ja Wimmalla on monimutkainen suhde. Välillä Wimma muistuttaa Untamoa arvojärjestyksestä, välillä nukutaan sopuisasti vierekkäin tai painitaan leikkisästi.
Untamon ja Fransin välit ovat lämpimämmät. Frans suuttuu vain silloin, kun pieni Ukkeli lähentelee unihetkellä.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Pakkanen


                   

Mustikkapiirakka, maitokahvi ja tuikut sopivat pakkaspäivään. Olen vieläpä vapaalla. Seuraavaksi näytän tahtia virkkuukoukulle ja kokeilen uusia Promarker-tusseja.

Afrikkalainen kukka




























Olen opetellut virkkaamaan. Afrikkalaisia kukkia syntyi eilen pieni pino. Aion koota ne peitoksi. Kukkaviltin saa seuraava lähipiiriin syntyvä vauva.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Ankat korviin


























Toivoin ankkakuulokkeita joululahjaksi ja ne myös sain. Hurmaavat!

Frans





lauantai 7. tammikuuta 2012

Tassuja





























Eletään laiskuusaikoja.