maanantai 28. marraskuuta 2011
Possu ja Aku
Työhuoneen piristykset
- stressipossu
- Vanha Aku Ankka -lelu
- muistitaulun kortit ja lehtileikkeet
Iloa tulee myös karkeista, kasveista ja valokuvista.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Hius- ja iho-ongelmia
- Tiistaina aika kampaajalle. Saa korjailla kollegansa jälkiä. Lyhyenlännäksi naulariviksi muuttuneelle otsikselle tuskin voi tehdä kovin kummoisia, mutta uusi väri saa tulla. Olen ruksinut sopivia kuvia hiuslehdestä. Haluan vaaleanruskeaa.
- Muokkasin viimeisestä kuvasta iho-ongelmat pois näkyvistä. Atopia plus epäpuhtaudet ovat hankala yhdistelmä. Kun toinen on kurissa, toinen saa vallan. Nyt kokeilen, minkälaisia vaikutuksia tulee etanaseerumilla, männynkuoriuutteella ja kasvosienellä.
- Käden palovammaa en sentään häivyttänyt. Olkoon muistutuksena siitä, että uunin "katto" on kuuma, jos uuni on päällä.
Villapaidat
Villapaitakolmikko, Wimma harmaa-valkoisessa, Untamo puna-mustassa (riisumassa jo paitaansa) ja Frans raidallisessa.
torstai 24. marraskuuta 2011
Peikonoksaa
Laitoin peikonoksaa murattien sekaan. Hieman tylsä kasvi muuttui aika sympaattiseksi.
Järjestän perjantaina sisustusillan paikallisessa sisustusliikkeessä. Toivottavasti sieltä löytyisi muutama hurmaava, vanhoja aikoja henkivä joulukoriste, pari uutta sohvatyynyä ja pöytäliina.
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
maanantai 21. marraskuuta 2011
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Valo
Ihanan valoisaa. Tuntuu hullulta, että jouluaatto on reippaan kuukauden päästä. Sitä ennen on luvassa ainakin lyhyet reissut Ouluun ja Turkuun, yhdet pikkujoulut ja kummipojan synttärit. Odotettavissa on melkoisesti lahjusten ostelua. En valita. Se on äärimmäisen mukavaa puuhaa.
Vitriini
Kirpputorilla tienatuilla rahoilla hankittu vitriini on ihana. Seuraavaksi tekisi mieli hankkia uusi keittiönpöytä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

