perjantai 9. maaliskuuta 2012

Lempikukat




























Uudelle kukkakaupalle pisteet siitä, että valikoimissa oli lempikukkiani jaloleinikkejä. Huomasin tosin kotona, että yhden kukan alaosa oli hieman homeessa. Tänään yksi varsi oli notkahtanut itsekseen. Pelastin nuppuosan, mutta saa nähdä, toipuuko se.

Taas






























Kukkia, kukkia, kukkia ja jälleen kerran kuumetta. Ihme, kun selvisin tästä työpäivästä. Pääsin sentään karkaamaan pari tuntia aikaisemmin pois.

1. Sain neilikan naistenpäivänä avajaisia viettäneestä kukkakaupasta. Hauskinta oli, että kukan ojensi pikkuinen, pukuun sonnustautunut poika, joka toivotti hyvää naistenpäivää erittäin kyllästyneen kuuloisena. En ihmettele, että tyyppi oli jo vähän lannistunut, sillä menin liikkeeseen vähän ennen sulkemisaikaa.

2. Testailin uutta kameran itselaukaisijaa. Toimii!

3. Ostin pääsiäispupun kissoille, jotka olivat lähinnä kauhuissaan lattiaa vasten kolisten pomppivasta jänöstä.

4. Untamo on Untamo. Ihana kollipoika, joka yleensä vastaa kurnauksella, kun sille maukaisee.

5. Pätkäisin tulppaanit ikkunalla roikkuvaan lyhtyyn. Kunniapaikalle pääsivät seuraavassa kirjoituksessa näkyvät lempikukkani.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Paljasta asfalttia




Lumi sulaa hiljalleen. Kohta talvikengät vaihtuvat tennareihin (jotka odottavat vielä kaupan hyllyllä. Edelliset kuluivat puhki) ja villapaidat mekkoihin. Tule jo, kesä!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Samassa putkessa
































- Viikonloppu oli kohtuullisen rentouttava, vaikka jouduinkin tekemään pari työkeikkaa. Tämä viikko jatkuu samaan putkeen. Kunnollinen vapaapäivän koittaa vasta lauantaina.

- Olen hemmotellut itseäni kukilla ja herkuilla.

- Tänään postitan paketin serkkuni pienelle poikavauvalle, ettei villapaita ehdi käydä pieneksi.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Koala






























1. Aloitin maskottiprojektin koalalta. Se vaikutti helpolta ja onkin sitä. Lanka vain pääsi loppumaan. Pitää odottaa huomiseen, että pääsee lankakauppaan. Taidan aloittaa toisen maskotin sillä aikaa.

2.-4. Jouluruusu tykkää keväästä. Olen ylpeä itsestäni, kun olen muistanut kastella sitä. Tämä vaatii enemmän kuin muut kasvini. Toisaalta olen kyllä onnistunut tappamaan usean kukan talven aikana, että ehkä niillekin olisi voinut suoda vähän enemmän huolenpitoa...

5. Puiset kissat ovat yksi niistä harvoista jutuista, jotka toimme Tukholmasta mukanamme. Huomasin nämä pienen käsityöliikkeen ikkunassa. Aivan pukkuruiset, helposti kouraan mahtuvat kissat olivat tyyriitä, mutta vastustamattomia.

tiistai 28. helmikuuta 2012

Uusilla paikoilla


   


        















































1. Frans on ylväs kissaherra.

2. Valkoinen linnunpönttö muutti vitriinin päälle kuolemaisillaan olevan kukan viereen, kun järjestelin pientavaraa uusille paikoille. Toivottavasti kukka jaksaa pinnistellä kevääseen ja muuttaa haalistuneet lehtensä taas vihreiksi ja vehreiksi.

3. Puusydän sai rottinkisydämen sijaan kaverikseen yhdeksän vuotta vanhan ylioppilasmaskotin.


4. Vain rottinkikupissa oleva kukka (sekin kuolemaisillaan) ja naulakosta roikkuva puusydän saivat jäädä seinähyllykköön. Kirjat ja muut saivat mennä piiloon ja antaa tilaa lasisille sokeri- ja tuikkukipoille sekä talolyhdylle, joka oli lähellä joutua kirpparitavaroihin.


maanantai 27. helmikuuta 2012

Napakettu





























Hain tänään kirjapaketin postista. Paketissa oli esimerkiksi tuo Supersuloiset maskotit -kirja. Voi hurmaavuutta! Kuvan napakettu on yksi suosikeistani. Toivottavasti ohjeet ovat helppoja. En ole vielä ehtinyt perehtyä. Pitää tosin ensin tehdä loppuun kissa, jota virkkaan Amigurumi-kirjan ohjeella (ja se afrikankukkapeitto sekä pari muuta juttua... En jaksa keskittyä yhteen asiaan kovin pitkään, kun mielessä on kymmenen uutta projektia).

Kissat saivat uuden lelun, josta tuli suuri suosikki heti. Sen sijaan kissojen hammastahna ja -harja eivät olleet niin kovia juttuja - yllätys, yllätys.
Paikallinen Musti ja Mirri kasvatti pisteitään hurjasti. Antoivat minulle ilmaiseksi sokkeloruokakupin, jonka ansiosta kissat eivät hotki raksujaan. Entinen meni rikki.

1-4





























1. Rottinkinen sydän on väliaikainen räpistys ulko-ovessa. Tarkoituksena on tehdä itse pajusta jonkinlainen ovikoristus jossain vaiheessa.

2. Päällimmäisenä oleva tyynynpäällinen on uusi. Tykkään!

3. Avaimenperä ja sen pesä ovat joululahja mieheltä. Hänen lintunsa on musta.

4. Sain miehen siskolta ihania mausteita joululahjaksi. Mausteiden mukana tuli piirakkaresepti, jonka aion toteuttaa seuraavaksi.

Neljäs





























Frans ylimpänä, sitten Untamo ja viimeisenä Wimma. Haaveilen neljänneksi karvajalaksi koiraa, mutta se ei mahdu vielä tähän asuntoon. Parin vuoden päästä sitten.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Se oikea rasia


























Juuri näitä rasioita haluan lisää.