sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Se oikea rasia


























Juuri näitä rasioita haluan lisää.

Haaveita





























Olen sisustanut tänään ahkerasti, vaihtanut pienten yksityiskohtien paikkoja. Kuvien jutut ovat vielä toistaiseksi omilla paikoillaan. Uuden syntymän kokenut jouluruusu vaihtaa tosin huomenna ruukkua. Harmaa kivinen muuttuu puiseksi ja valkoiseksi.

Moni tavara vaihtoi paikkaansa, sitä useampi meni kaappiin odottamaan parempia aikoja tai kirpparia ja vain yksi uusi esine löysi kaupassa tiensä ostoskoriini - pieni, teräksinen, valkoisella kuvulla varustettu pöytälamppu. Nyt sohvalla voi lukea ilman kovaa kattovalaisimen valoa.

Haaveilen edelleen uudesta keittiönpöydästä - puisesta, mielellään harmaasta, mutta valkoinenkin käy. Toivoisin myös yhden peili-ikkunan alle ikkunalautamaista tasoa. Ostoslistalla on myös peltisiä, pyöreäkulmaisia rasioita.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Odotusta




                   


























Lopu jo pakkanen ja lumi. Ala jo kevät ja kesä.

Kukkia ja muistoja




sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Valkoista ja punaista

Sain tulppaaneja ystävänpäivänä. Toivottavasti ne jaksavat kukkia vielä pitkään.

Tukholma, 4




Djurgårdenin Aquariumissa oli ihanaa lämmitellä merituulen jäykistämiä varpaita. Sademetsä oli erityisen miellyttävä paikka.

Tukholma, 3



Skansenin eläintarha ei ollut auki, mutta onneksi Tukholman rannikolta löytyi viihdykettä.

torstai 16. helmikuuta 2012

Tukholma, 2




Kuninkaanlinnan leijona on sympaattinen. Ilme on niin suruisa, että käy aivan sääliksi, kun toinen joutuu roikkumaan seinällä allapäin.

tiistai 14. helmikuuta 2012

Tukholma, 1

 

Loma on takana. Siihen kuului automatka Turkuun ja sieltä laivalla Tukholmaan päiväksi. Yli 13 tuntia Ruotsin pääkaupungissa ilman majapaikkaa oli hieman liikaa. Jalat kuolivat ja terminaaliin piti suunnata kaksi tuntia liian aikaisin, ettei vain tarvitsisi enää kävellä minnekään tai palella tuulessa.
Viimeiset tunnit olisivat kuluneet jouhevasti Skansenissa, mutta menimme Djurgårdeniin vain todetaksemme, että eläintarha on kiinni. Onneksi Aquarium oli auki vielä tunnin. Sekin tosin meinasi mennä ohi, kun Ruosin ja Suomen kellonajat menivät sekaisin.

Matkaan sattui monta muttaa. Oli se kuitenkin sen väärti. Ihana Tukholma! Ensi kerralla menemme sinne kyllä kesäaikaan.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Paketteja





Ostin muutama päivä sitten paketointitarvikkeita ja muuta hömppää Tiimarista. Seuraavaksi taidan päästä paketoimaan pikkuruisia vaatteita, sillä kaverini saa pian lapsen.
Pakettiin pääsevät kohta myös pienet käsityöt, jotka liittyvät Facebook-kampanjaan. Olen luvannut tehdä tämän vuoden aikana muutamalle kaverille itse jotain pientä. Lupasin myös viime vuonna ja nekin on vielä antamatta, kaksi jopa kokonaan tekemättä. Parhaillaan päällä oleva virkkausinto muuttanee asiaa parempaan suuntaan. 

Ihan kohta alkaa vaali-ilta. Olen Haaviston kannattaja.