keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Potkuautojen kuningas

































En käyttänyt kovin montaa minuuttia harkintaan, kun tämä kuvan potkuauto tuli vastaan netissä - hirmuisessa alennuksessa. Auto on poikamme ensimmäinen joululahja. Muuta en pojalle ostakaan, sillä hänhän ei vielä joululahjojen päälle ymmärrä, eikä oikeasti tarvitse mitään. Potkuauto on nyt siksikin hyvä hankinta, että vaikkei poju tietenkään vielä joulun aikaan potkiskele kuin ilmaa, potkuautoikä tulee vastaan todennäköisesti jo ennen yksivuotissynttäreitä. Ainakin mikäli poika tulee äitiinsä ja alkaa kävellä päivälleen kymmenen kuukauden ikäisenä.
Valokuvaajana ajattelin tietysti käyttää autoa myös yksivuotiskuvien rekvisiittana - niin oman pojan kuin mahdollisesti asiakkaidenkin.
Tällaisen klassikkomallin uskoisin kelpaavan aikanaan myös pojan omille lapsille, mikäli hän niitä hankkii.
Muistan oman potkuautoni vieläkin hyvin tarkasti (toki valokuvat helpottavat pitämään muistia yllä). Ratti ja renkaat olivat mustat, muutoin auto oli valkoinen. Muovinen ja vähän rönttänä, mutta aivan ihana.

2 kommenttia:

  1. Ihana. Tuo kyllä hakkaa ulkonäössä mennen tullen Plaston muovisen potkumopon, jollainen minulla ja monella muullakin on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Nämä kuulemma kelpaavat pitkästi potkuautoiän ohittaneillekin lapsille. :)

      Poista