sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Vihreää unelmaa















































































...ja pari parvekekissaa, jotka ovat onneksi antaneet kaikkien muiden kasvien olla rauhassa paitsi kasvattamani paprikan, johon ei taida tulla ikinä edes sadon alkua.
Koska en laske itse kasvatettujen vihannesten varaan, olen piipahtanut pari kertaa puutarhalla. Tomaatteja on nyt kolme, joista uusin on kuvassa näkyvä erittäin satoisa yksilö, jonka sain lahjaksi ihanalta kollegaltani.
Kurkkua halusin kokeilla ihan vain siksi, että minusta oli mieletöntä nähdä tuollaisia vauvakurkkuja. Haluan nähdä omin silmin, kun ne kasvavat suuriksi. En usko ennen kuin näen.
Chilin ostin ihan vain huvin vuoksi. Tai no, ehkä senkin kohdalla nuo pikkuruiset, mutta pulleat chilin alut hurmasivat.

2 kommenttia:

  1. Voi, ollut aivan ikävä noita kattilaisia!
    Omat kurkut on ihania, kun niihin tulee kova mahtava kuori! Ainakin oman kotikodin avomaan kurkkuihin :) Omien vihannesten kasvuen seurailu on kyllä mahtavaista kesäpuuhaa. Kunhan ei ole liikaa hoidettavaa!

    VastaaPoista
  2. Kissat eivät olleet kaivanneet kameraa. Ainakaan Untamo. Se näyttää jostain syystä aina vähän kärtyisältä, kun kaivan kameran esiin. :)
    Olenkin kuullut jo paljon hyvää omista kurkuista. En vain millään tahdo uskoa, että saan kasvatettua nuo isoiksi. Tuskin maltan odottaa..!

    VastaaPoista