maanantai 8. lokakuuta 2012

Puhtaat paperit


























Tästä ei ole enää paluuta. Pimeys on tullut. Onneksi illat ovat vielä aika pitkälle valoisia. Aamut ovat pimeitä kuin susihukan suu, siinä on tarpeeksi.

Tänään oli viimeinen allergiatestipäivä. Sain puhtaat paperit! Brick-testit tosin pullistelivat tuloksista, mutta sielläkään ei ollut mitään uutta tietoa: hitusen kissa-allergiaa, jonkin verran hevosallergiaa ja hirveästi siitepölyallergiaa. Pahimmat pölisijät ovat heinät. Timoteit ja niittynurmikat, pysykää kaukana..!
Minun ei tarvitse siis vältellä esimerkiksi mitään tiettyjä kemikaaleja, mutta atoopikkona "en voi laittaa iholle mitä sattuu", kuten lääkäri sanoi. Hän suositteli jättämään kaikki luonnonmukaiset ihonhoitotuotteet pois. En ole siitepölypöllyissäni uskaltanutkaan laittaa kasvoilleni mitään pusikoista pengottua, mutta esimerkiksi The Body Shopin ja Korresin suihkugeeleillä olen lätrännyt surutta. Ne ovat nyt pannassa.
Mullekin atoopikoille vinkiksi: Clinique on kuulemma sellainen merkki, jota atoopikot sietävät hyvin. Olen joskus käyttänyt sarjan tuotteita ja olivatkin muistaakseni aivan hyviä.

2 kommenttia:

  1. Atoopikkoja täälläkin kolme perheessä, itsellä kädet kamalassa kunnossa - Lipolan perusvoide on ihan hyvä käsille, pitää vain useasti rasvata.

    Hyvä ettei sen kummempia löytynyt. :)

    Miehellä on siitepölyallergiaa ja kissat, minä ja poika myös keväästä keskikesään pärskitään että jotain koivua kai meillä.

    VastaaPoista
  2. Minulla on - ihme kyllä - kädet ihan hyvässä kunnossa. Murheenkryyninä ovat käsivarret! Minä kun vielä raavin niitä öisin melko ahkerasti jäljistä päätellen.

    VastaaPoista