keskiviikko 29. elokuuta 2012

7




































Untamo mielipuuhissaan. Puiseen penkkiin on ihana hieroa huulia.

* * * * *

Pieni Lintu antoi blogilleni ihanan tunnustuksen:



Tunnustuksen säännöt:

- Linkitä tunnustuksen antaja
- Liitä tunnustus blogiisi
- Kerro seitsemän asiaa itsestäsi
- Jaa tunnustus eteenpäin kymmenelle blogille
- Ilmoita heille tunnustuksesta


Seitsemän asiaa minusta:

- Rakastan vauhtia. Taidan olla parhaimmillani huvipuistoissa
- En voi sietää itsekeskeisiä ihmisiä, jotka eivät ajattele muiden parasta koskaan
- Olen vinksahtanut jäniksiin. Viimeksi sain fiksaation eräässä blogissa näkemästäni jänisliinasta. En edes tiedä, oliko se kaula-, pöytäliina vai mikä lie, mutta tahdon sellaisen palavasti
- Minulla on mahtavat unenlahjat. Voisin nukkua missä vain, milloin vain. Tosin junassa uni ei tule kuin makuuvaunussa
- Syön hirveästi karkkia ja muuta makeaa, mutta yritän parantaa tapani iho-ongelmieni takia
- Luen mahdottomat määrät aikakaus- ja sanomalehtiä. Silti haluaisin lukea enemmän
- Haaveilen Katri Niskasen suunnittelemasta mekosta


Jaan tunnustuksen seuraaville inspiroiville blogeille:



5 kommenttia: