maanantai 19. maaliskuuta 2012

Vapaapäivä




























Kukat ovat nykyään osa arkea. Nämä vaaleanpunaisen ja keltaisen värileikkitulppaanit ostin itse. Kahden kimpun paketti valkoisia tulppaaneja tuli vanhemmiltani. Näissä on riittämiin silmäniloa, mutta huomenna haen lisää kaunokaisia. Lempikukkia ei voi jättää kauppaan.

Tänään on vapaapäivä. On ihanaa jäädä kotiin viikonlopun jälkeen vielä yhdeksi päiväksi. Olen katsonut hömppäelokuvan, neulonut kaverille säärystimiä (jotka pääsevät varmaankin suoraan talvivarastoon), syönyt eilisiä lättyjä ja silitellyt kissoja. Frans tulee aina syliin, kun menen sohvalle istumaan. Untamo kaivaa itselleen sopivan kolon viltin alle ja Wimma tulee jonnekin sinne sekaan.

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, riennän sinulle kertomaan, että niitä lempikukkia saa myös ruukussa, ostin parvekkeelle pari. Olen aivan häkeltynyt tästä, etten tiennyt mitään.

    VastaaPoista
  2. Oo, löytäisimpä minäkin! Tädilläni oli ruukkuihanuus vuosi sitten, mutta hän asuu Etelä-Ruotsissa. En ole uskaltanut unelmoidakaan, että niitä löytyisi jostain täältä.

    VastaaPoista