maanantai 24. lokakuuta 2011

Mielensäpahoittaja

Kirjoitin toista viikkoa sitten kolumin, jossa kritisoin kahden hoitajan epäammattimaista käytöstä kolmen vuoden takaisessa tilanteessa. Taukotilassa juoruilemassa olleet koppavat hoitajat eivät tulleet auttamaan kuolinvuoteella ollutta mummuani, koska heillä ei ollut aikaa. Asia oli pieni, mutta tarpeellinen. Päivävuorossa ollut hoitaja ehti kertoa kyseisestä kikasta aiemmin ja toteuttaa sen, vaikka hänellä oli oikeasti kiire.
Kolumni sai melkoisen palauteryöpyn aikaan, puolesta ja vastaan. Osasin odottaakin sitä, mutta nimettömät, törkeät tekstiviestit asian tiimoilta loukkaavat. "Voi sinua nuorta toimittajaa. Et ehkä ole sopiva omainen saattohoitoon, jos et pysty hoivaamaan läheistäsi". Miten joku kehtaa sanoa noin?
Onneksi on tullut myös suorastaan ylitsepursuilevan positiivista palautetta. Noiden palautteiden antajat kannustavat ja toivovat, että pidän linjani.
Silti on masentavaa, kun osa ihmisistä on niin kipeästi sitä mieltä, ettei mistään epäkohdista saa hiiskua julkisuuteen, että he lähtevät suorastaan uhkailemaan toimittajia. "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", "Miten kehtaat hakeutua hoitoon sairastuessasi?", tekstareissa on todettu.
Kuvottavaa.

2 kommenttia:

  1. Huh. Tuo hoitohenkilökunnan tilanne on kyllä kinkkinen. Oma mummoni oli viime vuonna pari viikkoa viimeistä kuukausistaan sairaalassa ja hädän hetkellä hoitajaa sai kyllä etsimällä etsiä. Toisaalta monet hoitajaystäväni ovat sanoneet useaan otteeseen kuinka raastavaa työnteko onkaan. Varsinkin vanhustyössä joku hoitaja itkee tauolla.
    Itse maksan mielelläni veroja, jos minä ja muut saamme niillä rahoilla kunnollista hoitoa.

    Sen piti vielä sanomani, että inhottaa aina kuinka kolumnisteja vastaan hyökätään aika henkilökohtaisin loukkauksin. Työnään kun nostavat erilaisia asioita ilmaan. Saa olla erimieltä, mutta ei mennä henkilökohtaisuuksiin.

    VastaaPoista
  2. Minä vieläpä mainitsin kolumnissa, että onneksi kaikki muut hoitajat olivat suorastaan ihania. Osa jopa itki meidän kanssa sitten, kun mummu kuoli.
    Voin kuvitella, miten raskasta on työskennellä hoitajana. Varmasti tulee paljon aivan perättömiä haukkuja ja ne haukut menevät todennäköisesti niille, jotka oikeasti tekevät parhaansa.

    Tuo henkilökohtaisuuksiin meneminen on kyllä tympeää. Eriävää mielipidettä ei tahdota osata ilmaista asiallisesti.

    VastaaPoista