tiistai 26. maaliskuuta 2013

Sushi


Tykkään Todella paljon sushista. Eilen tein niitä toista kertaa itse, kun paikallisesta kaupasta sattui löytymään välineitä yllätyksekseni.
Valitsin kuitenkin huonon riisiohjeen, eikä se onnistunut. Myös lohi oli mautonta.
Tällaiset epäonnistumiset tuppaavat lykkäämään seuraavia kokkauskertoja, mutta yritän olla lannistumatta. Ensi kerralla onnistun taas. On pakko!

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pinkkiä 2/2































Yksityiskohtia.


1. Keraaminen kissa on minun käsialaani vuodelta 1998. Yläkouluaikainen tuotos siis. :)

2. Virkatut pehmot asuvat risukorissa lähes katon korkeudella.

3. No, on niitä päässyt peruspehmojenkin joukkoon.

4. Pitihän sieltä Lontoosta tuoda sopiva Hello Kitty.

5. Taulu odottelee ripustamista ja sopivaa kuvaa.

Pinkkiä 1/2






































Teimme uudessa kodissa, joka on edellisen tavoin kaksio, sellaisen ratkaisun, että teimme makkarista miehen tytön huoneen. Meidän sänkymme on olohuoneessa, minne se mahtuu oikein mallikkaasti.
Tytön huoneen sisustaminen on vielä hieman kesken - hiljaa hyvä tulee. Esimerkiksi nuo verhot tulevat vaihtumaan. Ne ovat uudet, mutta en tykkää niistä yhtään. Tilasin ne Ellokselta, enkä jaksanut lopulta palauttaa.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pitkiä korvia


























Ostin pitkästä aikaa uusia, ihania lahjapapereita. Niille on käyttöä. Menemme ensi viikolla Turkuun ja viemme mukanamme syntymäpäivälahjat viidelle eri henkilölle.
Yksi lahjoista valmistuu parhaillaan. Odotettavissa on pitkiä korvia ja todennäköisesti Fransin karvoja. Se nimittäin istuu sylissäni koko ajan, kun virkkaan lahjusta. Eikä sitä haittaa, vaikka pitkät korvat lepäilevät välillä sen päällä. 

Kuvakimara





perjantai 22. maaliskuuta 2013

Jänis ja sushia




























1. Olin aivan täpinöissäni, kun löysin näitä lautasia H&M:n liikkeestä Helsingistä. Ostin niitä kaksi. Pari päivää sitten tilasin samaisesta puljusta lisää hauskoja lautasia: niitä koristaa pesukarhu ja hattupäinen koira.

2. Puntaroin narsissien ja tulppaanien välillä. Päädyin tällä kertaa keltaiseen. Hajotin sen kahteen osaan, että saisin useampaan paikkaan kotia hieman kevättä.

3. Sushi on ihan parasta. Olen kovasti mieltynyt näihin pakastepötkylöihin. Voittavat monet tuoreet sushit.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Paprika ja muut vihreät


























Kylvökset voivat hyvin. Nyt muka pitäisi pätkäistä paprikoista heikoimmat versot pois. En kyllä raaski tehdä niin. Onkohan se suuri virhe?

maanantai 18. maaliskuuta 2013

On siellä puitakin


























Näkymät keittiön ikkunasta vaikuttaa melko karulta, suorastaan neuvostoliittomaiselta tämän kuvan perusteella. Minä olen kuitenkin aivan tyytyväinen. On tuolla vasemmalla puitakin.
Olohuoneen puoleisista ikkunoista ja parvekkeelta näkyy jopa puisto.

Kohta on kesä ja joka puolella on nättiä.

12x




























1. Tänään se saapui: 12 x koti! Vaikuttaa ihanalta.

2. Frans on kerrostalokyttääjä.

3. Onnittelukorttimateriaalia venäläisillä akvarelleilla.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Illan pimeydessä





























Kaivoin vielä kameran esiin, vaikkei illan pimeys siihen innostakaan.


1. Nämä kortit hurmasivat minut ihanassa pienessä liikkeessä Lontoossa. Teippasin nuo kerran jo seinään, mutta sain todeta, että jostain tilaamani musta-valkoinen teippi on syvältä. Teippitarhastako niitä laadukkaita saa?

2. Järjestelin klaffipöydän sisältöä. Askartelukipposet pääsivät laatikoitten uumenista vähän enemmän esiin. Nytkin ne ovat tosin kannen alla piilossa.

3. Lasisilmät saapuivat jokin aika sitten. Siniset eivät ole kuin Untamolla, mutta sävy on tarpeeksi hyvä. Pehmokissasta tulee näiden ansiosta tunnistettava, olen varma siitä.

4. Orkideaoksa ei kestänyt viikkoja, kuten luvattiin, vaikka olen vaihtanut vettä ahkerasti ja leikannut uutta imupintaa. Pelastin muutaman kukkasen oksasta Mariskooliin. Homehtukoot arvokkaasti.

Untamon raivokohtaus


Varpaitten kuopsuttelua


























Korateilla on tapana kuopsutella varpaitaan. Untamo ei moista harrasta. Hänestä peseytyminen on yleensä ajanhukkaa (haluaa kyllä todistella muuta, sillä alkoi juuri nuolla anturoitaan läppärin takana).

Maailman ihanin nalle






























1. Työkaveri toi akvarellit Venäjältä. Laadun tuntee ja näkee - nautin!

2. Mr. Beanin nalle on Lontoosta. Mies osti sen minulle, kun räpyttelin silmiäni (ja pyysin pientä lahjusta suoraan). Nalle kulkee mukanani kameralaukun vahtina. Olen muodostanut siihen rakkaussuhteen.

3. Untamo kaivoi itselleen pesän asustekoppaani.

4. Hauska tarrakortti löytyi Helsingistä. Se saa uuden omistajan pikkuisesta tytöstä parin viikon päästä.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Perjantai




























Puh, kunpa voisinkin sanoa, että ihanaa, kun viikonloppu alkaa. Minulla arki kuitenkin jatkuu, sillä seuraava vapaapäivä koittaa vasta ensi viikon torstaina. Onneksi saan sentään muutaman ekstratunnin unta!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Uteliaita neniä




























Nuuhkivia neniä ja ihmetteleviä katseita. Keskimmäisen kuvan puisen lintupöntön pöllö-asukkaaltakin puuttuu palanen noiden uteliaiden takia.

Orkidea




























Sain naistenpäivänä kukkia lempikukkakaupastani. Nyt on aika testata, kestääkö orkideaoksa todella viikkoja, kuten lupailtiin.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Valoa




























Elloksen lamppu on sopivan romuinen. Tykkään!

Eloa




























1. Onnistumisen riemua! Vain yhdestä paprikapurtilosta puuttuu vihreä, taivasta kohti kurkotteleva korsi. Olen nyt tyytyväinen. Tämähän ei tosin vielä taida vahvistaa sitä, että nuo korret olisivat joskus niin elinvoimaisia, että pukkaisivat vihanneksia ja yrttejä. No, askel kerrallaan. :)

2. Laukku viikonlopun jäljiltä. Tuo pinkkinä häivähtävä Anna-Leena Härkösen uutukainen on muuten myynnissä Huuto.netissä.

3. Lontoolainen talo. Onneksi ostin sen! Se muistuttaa Englannin ihanuudesta joka päivä.

Aika kiva






























Näyttääpä Untamo tuossa yhdessä kuvassa pieneltä, vaikka on oikeasti niin ponteva poika.
Lankakaappi puolestaan taas pursuaa keriä ja keskeneräisiä töitä. Kesken on ranteenlämmittimiä, pehmoleluja ja uusimpana tulokkaana matto. Valkoisen keittiönmaton teen ensimmäisenä alta pois. Siitä taitaa tulla aika kiva.